Sakari Salo on poissa. Sakari Salo är borta.

Sakari Salo kuoli 91-vuotiaana tiistaina 13. joulukuuta kotonaan Espoon Soukassa. Helsingin Squashkerhoa tuskin olisi ellei olisi ollut Sakari Saloa. Hän toi lajin Suomeen ja vuonna 1968 perusti Lönnrothinkadulle maan ensimmäisen squash-hallin, pari vuotta myöhemmin k.o. hallissa perustettiin Helsingin Squashkerho r.y..
Sakari Salo valittiin vuonna 1971 perustetun Suomen Squashliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
HSK:a edustaessaan SM-kisoissa 70-luvulla Sakari Salo voitti kahdeksan SM-hopeaa luokassa Miehet >45 vuosina 1970-1977.

Vaikka Sakari Salon yleisesti ottaen urheilulliset ja järjestölliset suurimmat saavutukset ovat tenniksen ja jääpallon parista hän on Suomessa, jollei ainoa, niin yksi ainoista henkilöistä jotka ovat saanneet aikaan yhden lajin alun ja kasvun maankattavaksi ja kansainvälisestikin menestyneeksi! Suomen squashin isä!
Ei isää ilman äitiä joten kunnioittakaamme tässä yhteydessä myös Sakarin puolison Thelman muistoa.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

One Response to Sakari Salo on poissa. Sakari Salo är borta.

  1. Poku says:

    Kiitos Micke! Olet, “jollei ainoa, niin yksi ainoista henkilöistä” jotka ovat huomanneet mainita myös äidin tässä yhteydessä. Hänen roolinsa oli kuitenkin merkittävä tässä prosessissa.
    Poku

Comments are closed.